Etusivu » Lue lisää » Esimerkkejä: Toimitusjohtajasopimus ja osakassopimus

toimitusjohtajasopimus ja osakassopimus
toimitusjohtajasopimus ja osakassopimus

Esimerkkejä: Toimitusjohtajasopimus ja osakassopimus

Tämä artikkelisarja on toteutettu yhteistyössä Asianajotoimisto Legistumin ja johdon valmennuksia tekevän Ammattijohtaja.fi kanssa. Tarkastelemme toimitusjohtajasopimusta kahdesta eri vinkkelistä;  yritysjuridiikan asiantuntijan ja johtamisen valmentajan näkökulmasta.

Esimerkki 1. Toimitusjohtaja, joka oli myös osakas, teki toimitusjohtajasopimuksen. Johtajasopimuksessa sovittua palkkaa ei kuitenkaan johtajalle koskaan maksettu, sillä osingon maksu oli verotuksellisesti kannattavampaa ja myös yhtiön edun mukaista. Myöhemmin toimitusjohtaja irtisanottiin ja osakkeet lunastettiin osakassopimuksen mukaisesti, jolloin hän vaati yhtiöltä toimitusjohtajasopimuksen mukaista palkkaa maksettavaksi.

Esimerkki 2. Yhdessä tapauksessa toimitusjohtaja oli vaihtamassa yhtiöstä toiseen toimitusjohtajaksi ja johtajasopimuksen ehtona oli myös yhtiöiden välinen osakekauppa. Osakekauppa ei toteutunutkaan ja tällöin johtajasopimuksen ehdot eivät täyttyneet. Lopputuloksena oli sanktioita, sekä kariutunut toimitusjohtajan rekrytointi.

Esimerkki 3. Kokenut johtaja oli halukas lähtemään nuoren ja nopeasti kasvavan yrityksen toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtajasopimuksen ohella sovittiin myös osakassopimuksesta. Yritys myi osan osakkeista uudelle toimitusjohtajalle suunnatun osakeannin avulla, jolloin kyseeseen tuli myös osakekauppa sekä yrityksen arvonmääritys. Monimutkainen sopimuskokonaisuus oli siis vahvasti linkitetty toisiinsa ja sopimusosapuolten määrä kasvoi, sillä osakkaita oli lukuisia.

Yhteenveto: Toimitusjohtajasopimus ja osakkuuteen liittyvät sopimukset, kuten osakassopimukset, voivat olla hyvinkin monimuotoisia. On tärkeä erottaa eri sopimukset toisistaan. Erilliset, mutta silti toisiinsa sidoksissa olevat sopimukset ovat tärkeitä yhteisiin pelisääntöihin liittyviä työkaluja.

Asianajajan vinkit:

  1. Laadituta tai tarkistuta tekemäsi toimitusjohtajasopimus ja osakassopimus lakimiehellä, sillä sopimuksissa on usein piilossa olevia riskejä, jotka usein vain asiantuntija huomaa.
  2. Ota selvää kaikista sopimuksessa mainituista sitoumuksista, jotta ne eivät aiheuttaisi merkittävää taloudellista haittaa olosuhteiden yllättäen muuttuessa.

Yritysvalmentajan vinkit:

Mielestäni tärkeintä on jatkuvuus. Moni pk-yrittäjä suhtautuu omaan yritykseensä kuin omaan lapseensa. Vuosien kova työ ja sen tulokset ovat siirtymässä uuden johtajan vastuulle. Jatkuvuuden varmistaminen on ensiarvoisen tärkeää ja turhaa tyhjäkäyntiä tulee välttää. Selkeä suunnitelma tiedon, varsinkin sen hiljaisen tiedon, siirtämiseksi on tärkeää.

Vinkit

  1. Purkakaa yritys selkeisiin osa-alueisiin; myynti, markkinointi, tuotanto, tuotekehitys ja niin edelleen.
  2. Kirjoittakaa selkeä suunnitelma osa-alueisiin liittyvän tiedon siirtämiseksi vanhalta uudelle johtajalle. Palikka kerrallaan. Sitä tietoa on kertynyt vuosien saatossa paljon. Aikaa ja muistiinpanoja tarvitaan.
  3. Pitäkää kaiken tämän keskellä fokus myynnissä. Mistä kassavirta on muodostunut, ketkä ovat parhaat asiakkuudet ja miten varmistat kassavirran jatkuvuuden. CRM on tässä kohtaa tärkeä johtamisen työkalu.
  4. Oletus on emämunaus tässäkin kohtaa. Kysy. Lue. Kysy. Lue. Kysy.

Toimitusjohtajasopimus ja toimitusjohtajan tehtävät osa 1.

Toimitusjohtajasopimus ja toimitusjohtajan tehtävät osa 2.

Yritysvalmentajan blogaus toimitusjohtajasopimuksesta

Esimerkkejä: Sukupolvenvaihdokset

Esimerkkejä: Toimitusjohtajan palkkaus